|
Meghan (VRL-0041, KaRa) - Konztantin Ajan itse ensimmäistä hevosautoa, Marika seuraa perässäni toisella. Tallimme porukka ei ennen ole käynyt Evergreyssä, joten meiltä vie hetken löytää oikea tie tallille. Pian kuitenkin saamamme ohjeet täsmäävät: lehtometsäinen ympäristö ja tallille johtava koivukuja - meidän on pakko olla aivan pian Evergreyssä. Vaikka luulimme olevamme aikaisia, oli tallin piha jo tupaten täynnä hevosautoja ja hevosten kimpussa hääräileviä hoitajia. Lastasimme kaikki seitsemän kilpailuun osallistuvaa hevostamme pois kahdesta tallimme autosta. Kaikki muut hevoset, paitsi Konstan, annoin Marikan, Emilian ja Nellan huolehdittaviksi lähtiessäni itse lämmittelemään Konstaa. Meidän luokkamme - Helppo A - olisi ensimmäisenä.Vilkaisin lämmittelyalueeksi varatulle kentälle, joka - kuten arvata saattaa - kuhisi mitä erilaisimpia hevosia ratsastajineen. Päätin käydä tallin lähimaastossa tekemässä käyntiverryttelyn, jotten turhaan tukkisi kenttää. Huikkasin pikaiset ohjeet ystävällisen näköiseltä tallityöntekijältä. Hänen ohjeillaan tein pienen, noin kymmenen minuutin kävelylenkin, jonka jälkeen palasin Konstan kanssa lämmittelyalueen tuntumaan. Näkymä oli yhtä sykähdyttävä kuin aina KRJ Cupissa; hermostuneen oloiset ratsastajat, lauma kentän laidalla parveilevia hoitajia kuin päättömiä kanoja sekä muutama tiukanoloinen valmentaja huutelemassa ohjeita helppohin luokkiin verrytteleville ratsukoille. Sullouduin kentälle muiden mukaan, jossa aloitin harjoitusravilla tehden avo - ja sulkutaivutuksia pehmentääkseni hieman tahmean oloista Konstaa. Hevonen ei suuremmin tuntunut vertyvän. Jatkoin tämän jälkeen pohkeenväistöllä ja suoralla uralla hevosta taivuttaen. Tein samat liikkeet myös toisessa suunnassa, jonka jälkeen hevonen alkoi tuntua sentään hieman pehmeämmältä. Kun Konsta alkoi pehmetä enemmän, tein erilaisia harjoituksia myös laukassa ravin lisäksi - erilaisia temponvaihteluja, ympyröitä, laukanvaihtoa sekä myös suoraa linjaa. Ehdin juuri siirtää Konstan molemminpuolisten harjotteluiden jälkeen raviin, kun huomasin, että minun olisi aika siirtyä lähemmäksi kilpailupaikkaa. Marika, Emilia ja Nella kävivät toivottamassa onnea kentän laidalla. Se oli sitten menoa! Meidän vuoromme tuntui tulevan todella nopeasti muiden suorituksia seuraillessa. Luokka näytti ainakin minun silmiini kovatasoiselta: vaikka minua ennen oli ollut sekä korkean tason kouluhevosia että erittäin näppärän oloisia poneja, kaikki olivat suoriutuneet erittäin hienosti. Kuten aina ennen omaa vuoroani, vatsassani kipristeli iloisesti jännityksestä. Katselin mahdollisimman tyynenä meitä edeltävän ratsukon suoritusta, jonka jälkeen meidän näytön paikkamme tulikin. Huomasin katsomoon tulleiden Emilian ja Nellan virnuilevan minulle leikkisästi peukkuja näyttäen. Toivottavasti niistä tosiaan olisi meille onnea! Siirryimme radalle harjoitusravissa. Konsta vaikutti mukavan pyöreältä ja yhteistyöhaluiselta, eikä tervehdyspysähdyskään sujunut yhtään hullummin. Laskin hitaasti päässäni kahteen, valmistelin Konstan kohta tulevaan siirtymiseen pienellä puolipidätteellä jatkaen laskemistani neljään asti - ja siirryimme onnellisen sulavasti siistiin ja eteenpäinpyrkivään harjoitusraviin. Päädystä käännyimme oikealle jälleen puolipidätteen kera. Varsinainen suoritusosuus alkoi: R:stä P:hen siirtyminen keskiraviin. Oma keskittymiseni herpaantui hieman, kun huomasin huolestuttavan näköistä hälinää tallialueen puolella. Jonkun hevonen oli pääsyt irti. Päätin kuitenkin keskittyä suoritukseeni täysillä, ja taas P:n kohdalla olin ruodussa. F:stä seurasi onnistunut puoliympyrä kohti D:tä, jonka jälkeen pohkeenväistö kohti B:tä. Konstalle oikeanpuoleiset pohkeenväistöt olivat aina olleet vaikeita, mutta omaksi onnekseni olin lämmitellyt hevosen huolella. Tarkkaan katsoessa varmasti näkyi, että tämä ei ollut orin vahvempi puoli, mutta ainakin itse olin tyytyväinen hevoseni suoritukseen. Tähän mennessä kaikki hyvin. Pohkeenväistön jälkeen jatkoimme tasaisessa ja erittäin hyvänoloisessa harjoitusravissa aina C:hen asti. Harjoitusravia jatkui yhtä mallikkaana aina S:n asti, josta seurasi tempon lisäys keskiraviin aina V:hen asti. Hätäilimme hieman keskiravin alun kanssa, mutta se oli täysin oma mokani. Hevonen oli paljon kuuliaisemmalla tuulella kuin luulin, eikä minun olisi tarvinut valmistella hevosta siirtymiseen aivan niin aikaisin. Siirryimme takaisin harjoitusraviin jatkaen K:hon asti. K:sta teimme jälleen puoliympyrän kohti D:tä jatkaen pohkeenväistöllä E:hen. Huomasin heti itsekin, miten paljon paremmin pohkeenväistö sujui vasemmalle puolelle. Yritin pitää itseni rauhallisena, vaikka olinkin erittäin tyytyväinen orin suoritukseen. Väistön jälkeen jatkoimme C:hen asti harjoitusravilla. Seuraavaksi vuorossa oli ohjelman mielestäni paras osuus - laukkatyöskentely. Annoin orille ehkä hieman liian näkyvän puolipidätteen, jonka turvin siirryimme harjoituslaukkaan C:ssä. Siirtymistä seurasi ympyrä. Olen aina ollut huono arvioimaan etäisyyksiä, mutta pitkän ratsastuskokemuksen ansiosta 20 metrin halkaisijan ympyrän hahmottaminen ei ollut mahdottomuus. Ympyrä sujui erittäin nätisti - ori oli koko ympyrän ajan hienosti taipuneena ja vielä parhaassa peräänannossa tähän mennessä! M:stä jatkoimme harjoutuslaukalla. Valmistelin tällä kertaa onnituneella puolipidätteellä orin seuraavaan siirtymiseen, joka tulisi R:ssä. Keskilaukka sujui kauniin pyöreästi aina P:hen asti, jonne sen kuuluikin jatkua. P:stä jatkoimme harjoituslaukalla F:n asti, josta teimme täyskaarron palaten radalle B:n kohdalla. Konsta vaikutti yhä yllättävän rauhalliselta ja pehmeältä: kertakaikkiaan hieman liiankin yhteistyöhaluiselta! Ainakin ori yllätti omistajansa iloisesti. B:stä jatkoimme M:n asti vastalaukalla, joka tuotti jälleen meille hieman päänvaivaa, sillä vastalaukka tässä kierroksessa tarkoitti oikeaa laukkaa - sitä jäykemmän puolen laukkaa. Konsta kuitenkin suoriutui siitä kunnialla: ori oli selvästikin hyvällä tuulella tänään, ja tahtoi miellyttää minua. M:ssä vaihdoimme laukan oikeaksi (vasemmaksi) laukaksi, josta jatkoimme C:hen asti tehden jälleen 20-metrisen ympyrän. Jälleen seurasi keskilaukkasiirtymiset, tässä suunnassa tosin S:stä V:hen. V:stä jatkoimme hyväntempoisessa harjoituslaukassa kohti K:ta tehden täyskaarron kohti E:tä. Heti uralle palattuamme siirsin orin puhtaasti vastalaukalle. Innostukseni alkoi kohota, sillä suoritus oli ainakin tähän asti mennyt yli odotusteni. H:ssa palasimme harjoituslaukalle, jota ei tosin jatkunut kuin C:hen asti. Laukkatyöskentely ohjelmassa oli ohi. Jatkoimme käyntiin siirryttyämme hyvässä keskikäynnissä kohti M:ää, josta teimme vapaakäyntisen suunnanmuutoksen kohti E:tä. Ohjelma oli jo melkein lopussa: V:stä siirryimme vielä viimeisen kerran harjoitusraviin kääntyen A:lta keskihalkaisijalle lopputervehdystä varten. Intoa pidätellen pydähdyin G:ssä jälleen kerran neljän sekunnin pydähdystä ja tervehdystä varten. Kun vihdoin sain antaa Konstalle vapaat ohjat, teki mieleni vain hihkua ilosta. Ohjelma oli mennyt todella hienosti siihen nähden, mitä olin odottanut. Peräänanto oli vain parantunut loppua kohden, samoin orin rentous ja letkeys. Vaikka hevonen ei ollut kankea alussakaan, olin erittäin tyytyväinen juuri pehmeyteen sekä yhteistyöhömme. Taisimme saavuttaa aivan uuden tason kommunikaatiossamme, enkä säästellyt oria kehuilta. Vielä radalta poistuessammekin rapsuttelin oria hellästi kaulalta ja kehuin sitä vuolaasti. Katsomossa istuneet tallityttömme Nella ja Emilia ryntäsivät kulman takaa iloisina taputtelemaan Konstaa sekä halaamaan minua - kun vain ensiksi pääsin pois satulasta. Vielä ei kuitenkaan voinut huokaista helpotuksesta. Luokassa oli jäljellä vielä monia varmasti hyviä suorituksia, ja kilpailu palkintopaikoista tulisi olemaan kova. Olin kuitenkin hyvin tyytyväinen oriini, ja vaikkemme tänään hyvästä suorituksesta huolimatta voittaisikaan, tiesin ainakin meidän molempien tehneen parhaansa. Palasimme Marikan ja muiden hevosten luo puhumaan äskeisestä suorituksesta sekä odottelemaan muiden tallimme hevosten luokkien alkamista.
Kiia S (VRL-1495, SsRa) - Rycka CC VH-49379 Ajoimme autolla rauhallisesti hiekkatietä kohti kilpailupaikkaa. Tunsin kuinka jännitys nousi varpaita pitkin kohti päälakea, kun tallirakennukset, ihmiset ja hevoset alkoivat näkyä puiden takaa. Yritin hengittää rauhallisesti, sisään ja ulos. Huhhuh, näin hermona en ole ikinä ollut! Tiesinhän minä, kuinka suuri kilpailu tulisi olemaan ja että siihen osallistuisi monet ratsukot, mutta nyt kun ensimmäistä kertaa pääsin paikan päälle (ja vielä kilpailijana!) tajusin, kuinka valtavasti porukkaa oli tullut. Tallipiha oli täynnä hermostuneita hevosia ja niiden taluttajia, ratsastajat säntäilivät varusteiden kanssa ympäriinsä, autot yrittivät päästä parkkeeraamaan pieneenkin tilaan, minkä vain löytäisivät ja trailereita oli siellä ja täällä. Nyt piti pysyä rauhallisena, ajattelin itse, kun vihdoin saimme auton paikalleen. Nousin kyydistä ja menin hakemaan tamman ulos trailerista.Rinja näytti olevan vielä hermostuneempi kuin minä, kun sain luukut auki. "No niin, tyttöseni. Kaikki on hyvin, pääsimme perille", juttelin sille rauhallisesti, samalla kun talutin sen ulos. Nuori ruunikko hirnahti jännittyneesti muille hevosille ja tanssahteli vierelläni. Taputin sitä pikaisesti. Ajatukset juoksivat päässä tuhatta ja sataa, kun yritin koota itseni, samalla kun tamma riuhtoi riimunnarua. "Meidän pitäisi varmasti päästä talliin tai jonnekin", mutisin. "Rinja, nyt mennään", sanoin tammalle ja lähdin taluttamaan sitä varmoin ottein. Oikeastaan voisin myöntää, että sillä hetkellä en tiennyt mitään varmuudesta, enhän edes tiennyt, mihin meidän piti mennä! Onnekseni näin tallialueella yhden tapahtuman järjestäjistä, joten kysyin, mihin pääsisimme hevoseni kanssa valmistautumaan ja laittautumaan ennen vuoroamme. Hän neuvoi minulle nopeasti, kunnes jo lauma muita ihmisiä tuli kyselemään neuvoja. Kävelimme kohti tallirakennusta, johon nainen oli neuvonut meidät. Kuulin takanamme, kun eräs vanha rouva puhui samaiselle järjestäjälle: "Minun on päästävä istumaan, tiedätkös, kun en minä pysty seisomaan täällä tungoksessa. Jalkani pettävät millä hetkellä hyvänsä!" rouva sanoi naiselle topakasti. "Ja mielestäni ilmoituksessa sanottiin, että täällä tarjotaan ilmaiset pullakahvit. Missäs ne semmoiset sitten on?" vanha nainen sanoi järjestäjälle vielä kiukkuisemmin. "Ja tiedätkös sinä kuinka vanha minä olen? Aivan, ettehän te nykynuoriso." mummeli jatkoi pälättämistään järjestäjälle. Asiasta kymmenenteen, minä ja Rinja siis kiirehdimme talliin. Hevoseni oli puhdas, sillä olin puunannut sen edellispäivänä niin hyvin, kuin vain pystyin. Rinja parka, se oli jopa kyllästynyt eilen pesuun ja harjaukseen, jota se harvoin tekee (Rinjahan rakastaa hellimistä), joten voitte uskoa, että kyllä tein töitä sen eteen, miltä polle nyt näytti. Se oli aivan upea (kuten aina, oli se sitten mutapallero tai kiiltävän puhdas), mutta nyt se oli erityisen nätti, kun olin vielä letittänyt mustan, tumman harjan sykeröille. Näin tarkkaa työtä en ollut eläissäni tehnyt; jokainen jouhi oli tiukasti kiinni sykerössä. Harjasin tamman vielä huolellisesti pehmeällä harjalla ja tarkistin muutenkin sen hyvinvoinnin kuljetuksen jäljiltä. "Hyvä tyttö. Kohta saamme näyttää taitomme kisaradalla!" Pian olimme varusteet päällä kentällä, jossa oli monia muitakin verryttelemässä. Se sama kamala tunne, siis hermostumisen tunne levisi taas minuun. Yritin kuitenkin rauhoittua ja pitää tamman allani rauhallisena. "Pian hetki koittaa", kuiskasin sen korvaan ja pyysin sen liikkeelle. Verryttelimme hyvin käynnissä ja ravissa, jonka jälkeen siirryimme laukkatyöskentelyyn. Rinja kulki onnekseni hienosti kuolaimella, astui hyvin alleen ja käytti selkäänsä. Taputin sitä kaulalle ja kehuin paljon. Usein tamma onkin oikein näpsäkkä kisoissa, se tietää, että jotakin tärkeää on meneillään. Kyllähän se välillä yrmisteli muille hevosille, mutta käyttäytyi kuitenkin kiitettävän hyvin. "Seuraavana radalle ." kuulutettiin. Pian tajusinkin, ketkä radalle oli kuulutettu, nimittäin minut ja Rinja. "Pahus!" sanoin vielä puoliääneen, jonka jälkeen ratsastin Rinjan radalle. Sipaisin sen kaulaa vielä, otin ohjat paremmin käteeni. Saimme merkin, jonka jälkeen nostin laukan. Istuin satulassa hyvin, ja niin rata sai alkaa. Alku meni mielestäni hyvin, laukasta pysähtyminen ja raviin siirtyminen. Kiemuraurakaan ei tuottanut pahoja vaikeuksia, nuori hevoseni kulki nätisti, enkä tuntenut enää itsessäni (enkä varsinkaan Rinjassa!) minkäänlaista hermostumista. Kuitenkin seuraavassa pysähdyksessä Rinja nojautui ikävästi kuolaimeen, eikä peruutuksestakaan tullut mitään. Tamma otti haparoivia askeleita taaksensa ja oli pohkeellekin hidas, kun piti siirtyä raviin. "Se siitä, läskisoossiksi meni", ajattelin mielessäni. Piti kuitenkin jatkaa reippaasti, yhden tehtävän pieleen meneminen ei saisi vaikuttaa lopputulokseen. Sen sijaan täyskäännökset onnistuivat hyvin, kiitin tammaa nopeasti pienellä taputuksella. Hetken meillä meni mielestäni loistavasti, kunnes tuli laukannosto. Annoin tammalle selkeät, mutta pienet avut. Ja mitähän Rinja tuumaa? Mietteitä tammalta: "Hetkinen, ei nyt. Ei nyt laukkaa. Voisin esitellä tuomareille hienoa, lisättyä raviani", ja näin tamma kauhoi jaloillaan pitkiä askeleita. Annoin hepalle selvemmät pohkeet, jolloin se laukka onneksi nousi. "Ollaanhan sitä vaativimmissakin luokissa oltu, ei nyt laukannosto voi vaikeuksia tuottaa", ajattelin mielessäni hieman nolona, kun tuomarit seurasivat suoritustamme. Laukkavoltista tuli onneksi pyöreä ja tasainen. Nyt pitäisi näyttää taitomme, ihan oikeasti siis, jos mielimme pärjätä luokassa. Loppurata sujui ihan hyvin. Ei nyt mitenkään loistavasti, eikä upeasti, mutta keskinkertaisesti. Mitä nyt lukuun ottamatta sitä, että yhdessä kohtaa Rinja hieman nousi peräänannosta, mutta ainakin laukannostot, vastalaukat, ym. menivät hyvin. Radat päätyttyä kiitin tammaa valtavin silittelyin, rapsutuksin ja taputuksin. Heitin sille aivan pitkän ohjat ja kävelimme verryttelyalueelle. Annoin sen ravata loppuravit löysin ohjin, jonka jälkeen kävelimme vielä jonkin aikaa. Kun kaikki ratsukot olivat ratsastaneet, jäimme odottamaan tuloksia jännittyneinä. Tiesinhän minä, että suorituksemme ei mennyt täysin nappiin, mutta sain olla tyytyväinen itseeni ja Rinjaan. Emme ole kuitenkaan vielä kovin kauaa yhdessä kilpailleet ja tammakin on vielä kovin nuori. Mutta se on minun upea kullannuppu, joka pääsee vielä joskus pitkälle. Ja olin iloinen, että päivä ja kilpailut olivat menneet hyvin. Muistaisin tämän kokemuksen vielä vanhana mummona. Halasin vielä Rinjaa ja annoin pari namipalaa, jonka jälkeen menin kuulemaan tuloksia.
Battlefield (VRL-1334, CeRi) - Feofar de Rhodes VH-11014 Sinä päivänä aurinko ei koskaan ollut noussut, vaan se oli jäänyt yöpymään jonnekin kauas, sinne missä sen säteet eivät pääsisi valaisemaan tätä paikkaa. Kaikki olivat ihmeissään. ”Nyt se maailmanloppu tulee”, he sanoivat ja ryntäilivät paikasta toiseen kuin päättömät kanat. Minä en tuota roskaa uskonut, kyllä kaikille pitää olla järkevä syy. Ja jos se nyt on se kauhea maailmanloppu, miksei sitä voi käyttää niin kuin muitakin päiviä: kangistua tähän harmaaseen arkeen ja toimittaa ne samat vanhat askareet, mitä on tehnyt jo viimeiset vuosikymmenet. No, minä olin aloittanut aamun kuten aina ennekin. Ruokkinut hevoset, siivonnut tallin ja niin edelleen. Tänään olisi kuitenkin vuorossa jotain spesiaalia: vapaapäivä, jonka kuitenkin käyttäisin pitkään maastolenkkiin. Arpa suosi (?) tänään rakasta Fero-mussukkaani, joka ei kuitenkaan näyttänyt kovin iloiselta kun avasin sen karsinan oven satula kädessäni. Tänään me voisimme kokeilla jotain uutta reittiä, niitähän tallin ympärillä riittää.Kaikkialla oli haudanhiljaista. Edes kirpeä syystuuli ei leikkinyt haavanlehdillä eikä pikkuinen hiirulainen vipeltänyt kuolleiden lehtien seassa. Käännyin päätieltä pienelle sivutielle, joka minun olisi pitänyt tutkia jo aikapäiviä sitten. Fero oli tänään jotenkin aktiivisella päällä, sillä se harppo pitkin askelin kiireistä käyntiä pehmeää hiekkatietä pitkin. No, jos sekin oli huomannut tämän päivän kummallisuuden ja kipitti siksi nopeasti, koska tahtoi takaisin turvalliseen talliinsa. Minua alkoi jo ärsyttää tämä kaikkien ylireagointi ja pysäytin hevosen. Se puri kuolaimeen kiinni, mutta hidasti lopulta. Huokaisin ja taputin orin kaulaa. Fero steppaili paikallaan ja sain laittaa kaikki taitoni peliin, jotta olisin saanut sen seisomaan edes hetken paikallaan. Samassa se lopetti pelleilyn ja valpastui. Feron pää nousi viritetyn jousen tavoin ylös, sen silmät muljahtelivat ja sen sieraimet värähtivät. Ylitsemme puhaltava tuuli toi mukanaan ällöttävän mätänevän hajun. Ja mitä, olivatko nuo äänet kuiskauksia? Yhtäkkiä tuli kamalan kylmä, vaikka mittarissa oli tänään seissyt 12 astetta plussan puolella. Ja mikä tuo on, tuo kyltin näköinen kapula maassa? Laskeuduin alas satulasta. ”Evergrey?” Mikä ihme se on? Nuoli näytti suoraan tietä eteenpäin. Fero oli jo rentoutunut, joten mikäpäs siinä, mennään vain. Kipusin takaisin satulaan ja patistin möhkäleen eteenpäin. Hitaasti, mutta varmasti se lähti laahustamaan pitkin vanhaa hiekkatietä eteenpäin. Pikkuhiljaa huomasin valoa edessäpäin. Miksi kukaan olisi valaissut tien, joka kulkee keskellä ei-mitään ja jonne pääsee vain jalkaisin? Ori jatkoi löntystelyä pitkin valaistua tietä, joka kaartui lievästi oikealle. En nähnyt mitä mutkan takana on, sillä metsikkö oli tiheääkin tiheämpi. Ja siinä se taas oli, se ”Evergrey”. Ratsastettuani hieman eteenpäin, tulin suurelle takorautaportille. Villiintynyt puutarha oli levittäytynyt koko pihan alueelle. Näkivätkö silmäni oikein? Valkoista hehkua ihmisen siluettina, jonka vierellä oli uljas puoliverinen samanlaisena usvana. Ja taas tuo vieno tuuli, josta olin ennen erottavinani kuiskauksia. Nyt sain kuitenkin vahvistuksen luuloilleni: welcome to Evergrey, tervetuloa Ikiharmaaseen. Hyi, nyt jopa minua alkoi karmia. Fero oli ilmeisesti samaa mieltä, sillä se teki hienon yhden takakavion piruetin (varmana tuosta olisi kisoissa saatu 10!) ja lähti täyttä laukkaa kotiin.
Illalla oli säkkipimeää, eivät edes sähköt toimineet. Mietin keittiössä
kahvikupposen äärellä tätä päivää. Onneksi meille ei käynyt kuinkaan, kun ori
laukkasi niinkin pitkään vaikeakulkuista maastoa pitkin…
Kynttilä temmelsi kipossaan valaisten suuren osan keittiötä. Mikä paikka se Evergrey
oikein on? Pamautin puolillaan olevan kahvikupin pöydälle ja kaappasin kynttilän
mukaani. Kyllä kirjastosta pitäisi löytyä joku kirja paikallishistoriasta! H niin
kuin history… Ahaa, tuossa on joku! E… Evergey! Kirjassa luki näin: ”Mahtavaa
kartanoa hallitsi 1600–1700-luvuilla varakas Evergreyn suku. Kartanosta ei
kuitenkaan ole paljon tietoa saatavilla, sillä tila oli pitkään tyhjillään. On
kuitenkin varmaa, että tilan Halloween-juhlat olivat tienoon kuuluisimmat juhlat
koko vuoden sisällä. Sillä punaisella sekunnilla ymmärsin. Tänään on se päivä. Elävien kuolleiden juhla Halloween.
Jenna (VRL-3515, BalRa) - My Only One VH-42299 Saavuin kisapaikalle suhteellisen ajoissa ja huomasin heti Halloween tunnelman. Parkkeerasin kulkuvälineemme neuvottuun paikkaan ja lähdin katsomaan onko luokat jo alkaneet ja ovatko ne ajoissa sukulaistytön, Niinan, jäädessä ottamaan uljasta ratsuani kopista. Matkalla toimistolle näin paljon erilaisia koristeita tallialueella ja olipa jopa hevosetkin saaneet siitä osansa! Palattuani autolle varustimme Niinan kanssa My Only Onen eli Onlyn ja Niina sai kavuta selkään.(Hänen suosikki osuutensa on ratsastaa Onlylla ennen lämmittelyä.) Only katseli hieman hämmentyneenä kaikkia Halloween lyhtyjä ynnämuita. Niina rauhoitteli tammaa. Kiertelimme pitkin poikin ja perheen pienimmän hihkuivat innoissaan tai pelokkaina poniratsastuksen jälkeen.Puoli tuntia ennen suoritustani nousin itse satulaan ja menin lämmitetlemään Onlyn. Only tuntui vireältä. Luvassa olisi siis reipasta menoa. Teimme alkuun muutamia käyntikiemuroita ja taivutuksia kummassakin suunnassa. Only ei alkuun meinannut kuunnella mutta muutaman kerran jälkeen neitokainen oli jo hyvässä muodossa. Käynnin jälkeen työskentelin pitkään ravissa ja lopuksi laukassa. Viimein vuoroni tuli. Niina toivotti onnea ja otti raipan, jota pidän vain tavan vuoksi mukana. Ravasimme kentän keskelle, pysähdys ja tervehdys. Kun tämän olimme suorittaneet keskityin täysin suoritukseen. Raviosuudet menivät hienosti, mutta laukka oli jotenkin hankalan oloista. Lisättyihin askellajeihin en voi olla kuin tyytyväinen. Lopputervehdys ja radalta poistuminen pitkin ohjin. Menin vielä tekemään muutaman ravipätlän lämmittelykentälle ja sen jälkeen jäähdyttelin Onlyn huolella. Nyt ei auttaisi muu kuin odottaa tuloksia..
IceFox (VRL-0859, FSRa) - Siero's Deep Green VH-24878 Poni tanssi allani reippaana ja kuuliaisena. Kovasti äitinsä oloinen, tuumin. Verryttely oli nopeasti ohi ja pian olimmekin jo aloittelemassa suoritusta. Matkalla verryttelystä kisatilanteeseen oli yllätyksiä täynnä: zombeja, noitia ja kurpitsalyhtyjä. Deep reagoi kaikkeen uteliaalla ja avoimella asenteella, meidät radalle päästänyt toimitsijakin oli ihmissudeksi pukeutunut. Saimme luvan aloittaa ja ratsastimme tervehdykseen. Deep pysähtyi ja seisoi kuin patsas, mutta lähti taas lennokkaati liikkeelle tervehdyksen jälkeen. Siirtymiset menivät hienosti, samoin kiemuraurat ja laukkapätkät. Hiukan liian innokkaana Deep meinasi hiukan karata volteilla liikaa ulos, mutta pysyi kuitenkin hallinnassa. Keskikäynnissä pysyminen oli tammalla myös aika ajoin hiukan vaivalloista, sain toppuutella typykkää, jottei oltaisi oltu lisätyssä käynnissä. Lopetimme tervehdykseen ja poistuimme radalta vapaassa käynnissä. Taputin tammaa kevyesti ja ulkona laskeuduin satulasta. Olin todella tyytyväinen suoritukseen ja se taisi näkyä ilmeestäni.
IceFox (VRL-0859, FSRa) - Elegance GER VH-19490 Olin suonut itselleni pienen tauon kisojen jatkuvasta hulinasta ja katselin kentän laidalta ympärillä olevaa hulinaa: joka puolella hevosenhoitajat, kilpalijat ja kisojen henkilökunta viilettivät määrätietoisesti omiin suuntiinsa. Tuntui, että olin pakannut koko tallin mukaan suurkilpailuun, joten lisäapu oman tallin väestä oli tarpeen.Sää oli kohtuullisen, hiukan harmaa, mutta sopi halloweenin. Kenttä oli kuiva ja hyvässä kunnossa verryttelyyn. Käänsin katseeni Felliin, jonka kanssa olisin seuraavaksi menossa tuomariston eteen. Tamma hötkyili ja käyttäytyi pienen huligaanin tavoin. "Voi apua", kuiskasin hiljaa itsekseni ja odotin, että ratsukko osuisi kohdalleni kentän pitkällä sivulla. Oli vaikea uskoa, että tamma on koulutettu Intermediate tasolle asti, ratsastaja oli selvästi hermostunut ja se paistoi tammasta. "Tuu alas, verkkaan itse loppuun. Pidä tauko ja rauhoitu." sanoin ja hymyilin nuorehkolle ratsastajalle lempeästi. Siirryimme pois kentältä ja vaihdoimme ratsastajaa. Kentällä hetken aikaa ratsastettuani Felli alkoi rauhoittua ja näyttää taas osaavalta kouluhevoselta. Keskityin saamaan laukan ja harjoitusravin toimivaksi, jonka jälkeen siirryin ohjelmaan kuuluviin täyskäännöksiin takaosalla, vastalaukkaan ja varmistin, että tamma taipuu hyvin. Poistuiessani verryttelystä pohdin, että olisi pitänyt ymmärtää antaa Felli jollekin varmahermoiselle lämmiteltäväksi. Tyttö oli taitava, mutta suurempien kisatilanteiden painetta hän ei vielä kestänyt. Odotellessa vuoromme alkua rapsuttelin tammaani ja päätin antaa tytölle varmemman hevosen vielä lämmiteltäväksi. Havahduin ja skarppasin, ettemme aiheuttaisi viivästystä aikatauluihin. Pian tulikin vuoromme ja muistin ensimmäisiä isoja kisojani ja pienenksi hetkeksi sama vanha jännitys valtasi mieleni. Ääneen kuiskasin, "Sinä ja minä Felli-kulta, mennään ja loistetaan."
IceFox (VRL-0859, FSRa) - Siero's Escapade VH-48131 Lopetin hetkeksi harjaamisen ja katselin ihastuneena vanhaa kartanoa, enkä ollenkaan huomannut kuusivuotiaan Caden tehokasta pyrkimystä avata riimunnaru. Eräs ratsastaja tuli viereeni ja totesi "Kaunista vai mitä? Ei silti kannattaisi jäädä täysin lumoutuneena tuijottelemaan." ja osoitti ilkikurista Cadea, joka oli saanut riimunnarun jo puoliksi auki. Menin nopeasti laittamaan riimunarun uudelleen kiinni, entistä varmemmin ja Cade säpsähti ja katsoi minua ja riimunnarua hölmistyneenä. Kiitin ratsastajaa ja vasta nyt huomasin tämän maalanneen naamansa luurankomaisesti. Hätkähdin ja ratsastaja naurahti, "Ei näytä aivan tavalliselta kouluratsastajalta vai mitä? Luokkani meni jo, joten voin ottaa vähän vapaammin ja nauttia päivän teemasta." Hymyilin ja jatkoin oriin harjaamista. "Ehkä minunkin pitäisi kokeilla, kunhan kerkeän", totesin. "Ehkäpä", vastasi ratsastaja ja lähti.Avukseni tuli yksi tallini hoitajista ja viimeistelimme Caden kisakuntoon. "Varmaan ainoa, joka onnistuu sotkemaan itsensä kisapaikalla - ja näin tehokkaasti!", hoitaja hymähti ja yhdyin mielipiteeseen. Satuloimme oriin reippaasti ja kiirehdimme kävelemään ja sittemmin kentälle verryttelemään. Nopean verryttelyn jälkeen palasimme tallin lähettyville, kun yht'äkkiä Cade äkkäsi kurpitsalyhdyn ja lähti steppaamaan säikähtäneenä. Hoitaja tulikin juuri sopivasti rauhoittelemaan hevosta maasta käsin ja totesi meidän vuoromme olevan parin ratsukon jälkeen. Caden rauhoiteuttua siirryimme odottamaan vuoroamme. Kaiken sähellyksen jälkeen olimmekin aikataulussa.
Eilowy (VRL-0246, CeRi) - Olafbögs Zirla VH-48121 Pohdin jo ties kuinka monetta kertaa sinä aamuna, että olin varmasti tehnyt väärän valinnan ilmoittaessani itseni ja Zirlan ensimmäistä kertaa Helppoon A:han Halloweenin alla. Vaikka kisa-alueella tohina oli sitä tavanomaista oli paikalla myös lukuisa määrä aiheeseen sopivia koristeluja, joista puolta Zirla kummeksui tai peräti säikkyi. Olin yrittänyt paikallaan rauhoittumista ja ympäriinsä kävelyttämistä, mutta yhä eloisa tamma jaksoi huomata kaikenlaista, mistä sai aikaan pienen näytöksen. Olin puoliksi varma, että se teki sitä vain kiusallaan. Yleensä ponini oli nimittäin varsin rohkea ja pomminvarma myös maastossa. Lisäksi se oli varmasti tottunut kisahyörinään.Shetlanninponit kuljettivat kummituskierrokselle riemusta kiljahtelevia lapsia hyvin kärsivällisen näköisinä. Zirla katseli niitäkin korvat hörössä ja pärskähti epäluuloisesti. Ainakin se näytti hyvältä. Tamman karva kiilsi huolellisen hoidon ansiosta ja sen koko olemus oli valpas, liiankin, jos minulta kysyttiin. Luurankopukuinen pikkupoika hujahti ohitsemme melkoista vauhtia ja sai Zirlan ottamaan sivuaskeleita. Huokaisin. Tänään ei selvästi ollut meidän päivämme. Harkitsin jo kisasuorituksen perumista. Ei ollut mitään järkeä lähteä nolaamaan itseään ja hevostaan, kun kumpikin oli valmiiksi kireällä kuin jousen jänne. ”Älä viitsi, olet sinä nähnyt kurpitsoja viimevuonnakin”, huokaisin, kun Zirla työnsi päänsä epäluuloisesti kohti erästä koristelyhtyä, veti sen sitten takaisin pärskähdellen ja steppasi kauemmas. Luokkamme alkaisi pikapuoliin, joten päätös olisi tehtävä pian. Katselin tammaa arvioiden ja se käänsi päätään minua kohti hieman kysyvän näköisenä. Ratsastaessani kentälle tunsin, etten ollut saanut Zirlaa rauhoittumaan lämmittelyn aikana. Tamma oli leikkisällä päällä, pureskeli kuolainta ja tepasteli vähän miten sattuu. Suoritus tulisi olemaan suoraan kouluratsastajan kauhuelokuvasta, eli sopisi ainakin päivän teemaan. Tervehdin tuomaristoa ja Zirla nyökäytteli päätään innokkaasti. Toivoin hartaasti, ettei sitä katsottaisi kovin pahalla. Suoritus alkoi vielä kehnommin, kuin olin osannut kuvitella. Ratsastaessani kohti kentän päätyä Zirla päätti, että olin pyytänyt siltä ravia ja nosti sen varsin itsetyytyväisen oloisena. Yrittäessäni pidättää tamma vain lyhensi askeltaan ja esitti kyllä varsin kaunista askellajia, valitettavasti vain väärää. Tunsin punan nousevan kasvoilleni. Tamma ei tuntunut olevan hallinnassani laisinkaan. Yhtäkkiä se pysähtyi kuin seinään. Tunsin ponin jokaisen lihaksen jännittyvän. Tuomariston pöydällä oli kurpitsalyhty. Ehdin vain voihkaista mielessäni, en edes ajatella ohjasotteen tiukentamista, kun Zirla pyörähti ympäri ja säntäsi täydessä laukassa kohti kentän toista päätyä. ”Ei tyttö. Ptruu!” Yritin sahata ohjilla, mutta siitä tamma viis veisasi. Se oli nostanut korvansa höröön. Tämä oli sittenkin sille vain leikkiä, se ei ollut tosissaan peloissaan. Se hävetti minua vielä enemmän. Äkkiä tajusin, mitä sillä oli mielessään. ”Hullu poni, et ole koskaan hypännyt noin korkealle!” Tamma rymisteli suoraan kohti ulompaa aitaa, joka oli varmaan ainakin metrin korkuinen. Se todella aikoi hypätä. Katsojat lakosivat aidan takaa joka suuntaan kuin heinä niittopuimurin edessä ja minun teki mieli sulkea silmäni. Tunsin Zirlan valmistautuvan hyppyyn. En voinut muuta, kuin nousta istuntaan. Jos yrittäisin vielä pidättää, rysähtäisimme suoraan päin aitaa. ’Ole kiltti ja selviä yli”, rukoilin mielessäni annoin hyppyavut, kun en muutakaan voinut ja tamma kohosi ilmaan. Suorastaan tunsin, miten se pinnisti. Olin aivan varma, ettemme voisi selvitä. Ponilla itsellään oli säkäkorkeutta tuskin kämmenenleveyttä enemmän kuin aidalla. Pian kuitenkin tajusin, että laskeuduimme, emmekä suinkaan aidan päälle, vaan sen toiselle puolelle. Iloisesti pärskien Zirla jatkoi hullua laukkaansa, kunnes sain sen käännettyä ympyrälle. Toimitsijat tulivat jo meitä kohti. Osa näytti siltä, ettei tiennyt, olisiko pitänyt olla kauhuissaan vai huvittunut. ”Halloweenin pakollinen kauhunumero”, mutisin syvästi häveten, kun eräs toimitsija tarttui suitsiini.
Crystal (VRL-0628, KR) - Falgun's Gwenith Pieni kimo, tamma, pelkää,kummituksia, hui-ui sentään. Matka kun alkaa kohti kisapaikkaa, trailerissa lymyillyt luuranko vain haittaa. Ei poni kyytiin kiivetä uskalla, se sinne saatiin lastattua tuskalla!
Viimein kun ollaan matkalla,
Yhtäkkiä matka keskeytyy,
Alan kuulla ääniä päässä,
Viimein näkyy jo Evergreyn tallit,
Pian ritsa löytyy; verestä kiiltää,
Paperiin tulee monta veriläiskää,
Vilkaisen ritsakääröä hiljaa,
Ponini vastaa hirnahtaen:
Sirja (VRL-0601, CeRi) - Sannin Ruismuisto VH-48576 Karmaisevat halloween-kilpailut olivat edenneet jo hyvän tovin. Minä ja Maisa olimme menneet jo kaksi luokkaa, ja jäljellä oli päivän huipennus: meidän ensimmäinen HeA ratamme! Itse olisin ollut jo valmis lähtemään kotiin, mutta ylpeys ei antanut periksi lähteä ennen tätä kohokohtaa. Onneksi meillä oli mukanamme iso kannustusporukka, jotka myös pitivät hevosesta huolta hermostuneen omistajan ravatessa vuoronperään vessassa ja hakemassa lisää kahvia.Viimeinkin tuli HeA-luokan vuoro. Ensimmäinen ryhmä oli jo verrytellyt, joten tuli minun aikani nousta satulaan ja lähteä lämmittelemään. Maisa nuokkui lainakarsinassa heinänkorsi suupielestä roikkuen, ja kun hermostuneena talutin sen ulos, ravisteli se enimmät purut hännästään ja huokaisi hiljaa. Kiipesin (tai paremminkin minut työnnettiin) selkään, ja kokosin ohjat. Verryttelypaikalla oli aikamoinen tungos, sillä samaan aikaan toisaalla oli menossa jo toinen luokka, ja senkin verryttelijät olivat samalla kentällä. Ravailin ympäriinsä päättömästi, valmentajan ja kavereiden puistelessessa päitään kentän laidalla. Kun meidät kuulutettiin kentälle, olivat käteni kuin löysät spagetit. Jotenkuten sain Maisan ohjattua radalle kutakuinkin oikeassa askellajissa. Rata meni kuin unessa: en unohtanut mitään, mutta radasta ei kyllä jäänyt mitään mieleenkään. Maisa oli reipas oma itsensä, ja selvitti homman hyvin, samaan aikaan kun kuski hermostuksissaan nyhti ohjista ja rummutti pohkeilla. Muutamaan kertaan yritin skarpata, ja parin minuutin ajaksi sain kuin sainkin Maisan menemään jopa kivassa muodossa, mutta hetken kuluttua etenemisemme oli taas samaa löysää ja "vähän-sinne-päin" kiemurtelua. Radan jälkeen ohjasin tamman talliin, ja jätin sen taustatiimin puunattavaksi kotimatkaa varten. Valmentaja oli kuolla nauruun (tai epätoivon kyyneliin) nähtyään ratamme, mutta yritti kohteliaasti olla näyttämättä sitä - aikuisia ihmisiähän tässä ollaan.
Tahvonautti (VRL-7572, PZT) - Liukkaan Kelmi VH-32437 Saavuin Kelmin ja yhden tallitytön kanssa kisapaikalle jo kunnolla ajoissa. Vaikka olimmekin paikalla ennen kuin monet muut kilpailjat, tallin pihalla oli jo paljon ihmisiä ja hevosia. Varsinkin shetlanninponit jotka kantoivat kiltisti ratsastajia metsään olivat tosella suloisia. Paikalla oli siis paljon erilaisia hevosia. Oli paljon puoliverisiä jotka korskuivat ja höyrysivät jo hiukan kylmässä ja syksyisessä ilmassa. Lehtiä tippuin aika tiheään suurista puista jotka ympäröivät tallialuetta.Olin itse osallistunut kisojen Halloween teemaan ottamalla mukaan oranssin satulahuovan ja loimen jotka näkyivät olevan monen muunkin ratsastajan vakiokamat. Muutamat ohikulkijat taisivat hiukan ilmetellä että olen tullut kisaamaan tänne Suomenhevosella sillä suurin osa taitaa KRJ CUP:eissa olla ihan puoliverisiä. Aloitin korjaamalla Kelmin verkkoletit jotka olivat kärsineet hiukan kuljetuksessa. Tarkistelin vielä ettei Kelmi ollut satuttanut itseään matkalla kisoihin ja harjailit muutamat hikiläntit pois että Kelmi näyttäisi mahdollisimman hyvältä kentällä. Katsoin kelloa ja se näytti että omaan lähtööni olisi aikaa noin puolitoista tuntia. Eli kiirettä ei olisi. Harjailin Kelmiä vielä jonkin verran ja öljysin sen kaviot ja tarkistin että kengät olivat tukevasti paikallaan. Kun vuorooni oli enään vajaa tunti laitoin satulan Kelmin selkään mutta en kiristänyt vyötä vielä kauhean tiukalle että Kelmiseni saisi happea. Kuolaimet sujahtivat helposti kelmin suuhun ja se rupesi heti pureskelemaan niitä. Sen jälkeen oli enään vuorossa shakkikuvio lautasen päälle mutta en viitsinyt olla tylsä, vaan halloween -teeman mukaan yritin väkästää Kelmin lautasen päälle jonkinmoista kurpitsaa. satulavyön kiristys ja lämmittelemään. Lämmittelyssä Kelmi kulki aivan loistavasti. harjoittelimme vastalaukkaa ja laukkapiruetteja ja kaikenlaisia koulukiermuroita. Sitten kuulutettiin että olisimme seuraavia. Ohjasin kelmin kohti hiekkalaatikkoa jonne se kulki yrittäen näyttää mahdollisimman isolta ja vahvalta. Tervehdimme ensin tuomaria jonka jälkeen kuuluin merkkiääni siihen että voimme aloittaa radan. Rata sujui ainakin omasta mielestä aivan loistavasti sillä tämä oli ensimmäinen kokemukseni KRJ CUP:esita. Toinen juttu onkin sitten se mitä kaikkia pikkuvirheitä (tai vähän isompiakin) tuomari näki radassa. Radan jälkeen kunnon jäähdyttelyt. juotin Kelmin vielä kunnolla ja laitoin sille loimen päälle. Juuri kun olin taluttelemassa kelmiä kohti traileria kuuluis jostakin, ilmeisesti halloweeniin liittyviä kiljahduksia, ja Kelmi vähän hyppelehti pystyyn mutta rauhoittui melkein heti. Kotona vain Kelmi ulos traikusta, talliin ja linimentit jalkoihin. Onneksi tallilaiset olivat hoitaneet muuta hevoset ja laittaneet kelmillekkin ruoat valmiiksi karsinaan niin ei tarvinnut itse muuta kuin mennä nukkumaan. misery. (VRL-1080, CeRi) - Defekt DÄR VH-36517 Aamu valkeni sateisena ja synkkänä, kuten ehkä tälle päivälle sopikin. Effe oli lastatessa yllättävän helppo ja rauhallinen, mutta oma jännitys kyllä kasvoi kilpapaikkaa lähestyessä huippulukemiin. Ori otti rauhallisesti myös kilpailupaikalla ja kulki verryttelyssä aivan mahtavasti. Minusta tuntui, että joku tallitytöistä oli syöttänyt rauhoittavia hevoselleni, sillä sen tapoihin ei kuulunut kulkea mitenkään rauhallisesti kilpapaikalla.Kaiuttimesta kajahti pian, että lähtövuorossa misery ja Defekt DÄR. Sykkeeni lähenteli varmaan kahtasataa, kun laukkasin maneesin ovesta sisään. Effe kiemurteli allani ja jouduin komentamaan sitä reilusti kannuksella, johon poika protestoi heilauttamalla vihaisesti hännällään. Pysähdys ja tervehtiminen tuomareille. Ori allani katseli jännittyneenä tuomaripöytää, jossa komeili teemaan sopivana iso halloweenkurpitsa lyhty sisällään. Sain hevosen jotenkin ohi tuomaripöydän ja jatkoin harjoitusravilla pitkälle sivulle. En tiedä oliko vika meissä vai missä, kun kesken suorituksen katkesi sähköt maneesista muutamaksi minuutiksi. Silloin Effe sai todella hepulin siitä kurpitsasta, joka hohti pelottavan näköisenä pöydällä. Yleisöstä kuului kauhea pulina ja orini esitteli hienon pukkisarjan laukassa. Onneksi valot olivat pois päältä, eikä kukaan nähnyt pojan hölmöilyä. Meni varmaan ikuisuus, ennen kuin valot syttyivät. Tuomarit pahoittelivat tapahtunutta ja antoivat meidän jatkaa siitä mihin jäimme. Valitettavasti Effe oli aivan hermona ja GP-tason kouluhevonen ei päässyt edes Helppo A - rataa kunnialla läpi. Nolona ratsastin pitkin ohjin oriin ulos maneesista ja annoin sen mielelläni hoitajatytölle. "No, tänään ei vaan ollut teidän päivä", hän tiivisti koko tapahtuneen muutamalla sanalla. Päätin, etten enää ikinä osallistu yhteenkään kilpailuun halloweeninä, ainakaan Effellä!
misery. (VRL-1080, CeRi) - Moon Ärräpää VH-47967 Purri potki koko pitkän matkan kuljetuskopin seiniä ja aloin hermostua todella. Onneksi kilpapaikka näkyi jo edessä. Huokaisin ihastuksesta, sillä Evergrey oli upeampi paikka kuin olin kuvitellut. Parkkeerasin taitavasti kuljetuskopin sille varatulle paikalle ja venyttelin makeasti puutuneita jäseniäni. Sitten olikin vuorossa Ärräpään ottaminen kuljetusautosta - ja se ei ole mitenkään kaunista katseltavaa. Ori tervehti minua luimistelemalla ja samantein kun irrotin sen puomista, lähti poika peruuttamaan. Voitte varmaan arvata, että minä lensin nenälleni ja raahauduin orin perässä pitkin mutaista pihaa, kunnes tallityttö sai riimusta kiinni. "Hemmetin Ärräpää", kirosin äänekkäästi saaden muutaman oudon katseen.Purri tuntui verryttelyssä aivan kamalalta, se ei taipunnut eikä kulkenut edes peräänannossa. Päätin kuitenkin yrittää parhaani ja urheasti ratsastin jätkällä harjotuslaukassa maneesiin, kun oli meidän vuoro. Purri sai myöskin hepulin siitä halloweenkurpitsasta ja esitti hienon pukkisarjan. Laitoin oriin samantein kuriin ja jatkoin tyynenä suoritusta, vaikka olin niiin nolona. Poika tuntui yhtäkkiä ymmärtävän, että hei, nyt on tosi kyseessä. Se muuttui kuin taikaiskusta (ehkä meillä olikin jotain onnenkeijuja mukana, Purrille tämä päivä tuntui sopivan!) ja alkoi kulkea niin kuin yleensäkin. Purrilta sujuivat laukanvaihdot ja vastalaukat kuin leikiten. Tuntui, että olin oriin kanssa yhtä. Rata loppui lyhyeen ja olisin ollut valmis jatkamaan pidempäänkin. Poistuin oria kehuen maneesista ja yleisön taputusten saattelemana. Kerrankin sain olla ylpeä itsestäni ja ennen kaikkea hevosesta. Purri pörisi tyytyväisenä kun kävelimme kuljetusautolle. Amar (VRL-0408, FSRa) - Spencer Grand VH-40622 Hyytävä viima puhalteli läpi Evergreyn tallipihan pyöritellen mennessään kuolleita lehtiä ja kalisuttaen ikivanhojen, paljaiden puiden oksia toisiaan vasten. Tunnelma KRJ Cupin tapahtumapaikalla ei ollut normaalin touhukas ja iloinen, vaan suorastaan pelottavan hiljainen ihmisten kiirehdittyä sisätiloihin lämpimään ja maneesiin verryttelemään hevosia. Seisoin keskellä autiota pihaa vierelläni kiiltäväksi suittu huippukilpaorini Spencer Grand. Ori seisoi kaula ylväästi täyteen pituuteen venytettynä, korvat hörössä ja katse jonnekin kaukaisuuteen suunnattuna.Sain hetken aikaa maanitella ratsuani kohti verryttelyaluetta sen jälkeen kun olin vaivoin saanut puettua varusteet tuulenpuhureita ja paikalle viritettyä kammottavaa musiikkia sätkyilevälle, normaalisti niin rauhalliselle orille. Tehtävääni ei lainkaan helpottanut puissa roikkuvat, irvistelevät ja heiluvat kurpitsalyhdyt ja maneesin nurkalla nuokkuva viittaan puettu luuranko, jonka vaarattomuudesta yritin vakuuttaa niin itseäni kuin Seriäkin hetken aikaa. Verryttelymaneesissa kävi vilske ja vilinä ja ilokseni huomasin muidenkin hevosten pomppivan pystysuuntaan ja sivuttain sekä hevostensa käytöksen että kammottavien pääkallokoristelujen säikäyttämien ratsastajien istuessa kauhusta kalpeina satuloissa. Kavutessani harvinaisen vaivalloisesti steppailevan orini satulaan mietin epätoivoisena mitä tästäkin kisasuorituksesta tulisi.. Verryttely meni meidänkin osalta muita ratsukoita ja koristuksia väistellessä samalla kun minun piti keskittyä pitämään orini suunnilleen tolpillaan kaiken melskeen keskellä. Kun lopulta tuli meidän vuoromme astella kilpa-areenalle, teimme sen äärimmäisen tyylikkäässä kootussa ravissa, sillä tämän toisen maneesin mustia ja oransseja koristeita kyttäilevä ratsuni ei muuhun askellajiin suostunut. Alkutervehdyksessä nielaisin kuuluvasti ja livoin kuivia huuliani vielä kuivemmalla kielelläni. Yksi, kaksi, kolme.. Nostaessani pääni alkutervehdyksestä katsoin tuomaria ja meinasin purskahtaa nauruun: yhtä surkeaa halloween-asua en ollut kuunaan nähnyt! Karkkipussista poimitut tekohampaat vinksottivat tuomarin suussa miten sattuivat, pölystä harmaantuneessa suipossa noidanhatussa näkyi epäilyttävästi hevosten hampaiden jälkiä muistuttavia tummempia kohtia ja tuomarin viitta oli kiedottu kaulan ympäri suurella, vaaleanpunaisella rusetilla joka vinksotti vielä tekohampaitakin pahemmin. Enää en muistanut pelätä kammottavia koristeita enkä varsinkaan naurettavan näköistä tuomaria joka sai minut hytkymään pidätellystä naurusta satulassa. Toisaalta vaikka ratsunikin nyt uskalsi rentoutua, ei istuntani tainnut olla kovin mairitteleva eikä apujenkäyttöni äärimmäisen tehokasta, sillä keskitin suurimman osan energiastani siihen etten olisi pyrskähtänyt nauruun vedet silmissä kesken kaiken. Ratsuuni Seriin olin kuitenkin loppujen lopuksi äärimmäisen tyytyväinen sen suoriuduttua radasta siististi omasta vähäisestä panostuksestani huolimatta, ja radalta poistuimme iloisissa tunnelmissa! Verryttelymaneesin nurkalla odotellut luurankokin sai nyt meiltä osakseen vain huvittuneita silmäyksiä kauhistuneiden sijaan. |
