
|
** VIR MVA Ch-arvonimi myönnetty orin ollessa kasvattajallaan 27.05.2007
** Ponioriiden kantakirjaustilaisuus 12.05.2007 (kantakirjattu kasvattajalla ollessaan).
pisteet 16 + 18 + 18 + 19 = 71p. KTK II
"Orilla on tyydyttävä rotuleima, saisi olla tyypiltään jalompi ja enemmän hevosmainen. Ryhdikäs ja kiva kokonaisuus, mutta ei esiinny tänään ihan edukseen. "
Art Savaric, ori jonka ottamista jouduin miettimään 101 kertaa, ennenkuin uskalsin edes vihjaista, että se voisi Evergreyhin lähteä. Sen verran vakuuttavaa jälkeä ori oli tehnyt kasvattajallaan, että tiesin, sen myyntikriteerien olevan kovat. Kovan luokan suhteilla Art Savaric, Riku, kuitenkin muutti lokakuun 2007 alussa Evergreyhin. Kuulemani mukaan Riku olisi ollut pahanluokan kauhukakara nuorempana ja tätä väitettä en rupea epäilemään. Riku on ehdottoman orimainen ori, jonka kanssa se tosiasia on myös muistettava. Ajoittain hyvinkin hankala ori on tosin huomattavasti helmpompi kuin nuorena poikana, jolloin sen komea hammasrivistö vilkkui alituista tahtia. Evergreyssä Riku on sitten taas saanut kovaa koulua itseään isommilta oreilta ja tallin johtajaori Hoobastank onkin ojentanut päällepäsmäri Rikua useampaankin otteeseen. Kasvattajallaan niin etsietä kuin kouluakin kisannut Riku tulee keskittymään meillä tuohon koulupuoleen ja tarkoitus olisi se KRJ:n laatuarvosteluunkin raahata, mikäli orille vain kilpaileminen vielä maistuu.
Hoidokkina Riku on yhdella sanalla kuvattuna orimainen. Se on syytä aina ottaa käytävälle ja pistää molemminpuolin kiinni, jos haluaa välttyä ylimääräisiltä leikeiltä orin kanssa. Huomautuksesi myös, että älä ihmeessä sido oria arabioriemme lähelle, niillä ja Rikulla ei ole keskenään kovinkaan lämpimät välit - emmekä tiedä miksi. Kiinni ollessaan Rikun saa siis hoidettua suhteellisen mallikkaasti, mutta edelleen silloin tällöin ori nappaa hihasta tai muusta ulokkeesta kiinni, mutta tiukka käsky saa herran takaisin ruotuun. Vesiboksiin ja traileriin kimo hirmumme menee nätisti, joskin toisinaan varsin vauhdikkaasti. Kilpapaikoilla Rikun häntään viritetään punainen nauha herran potkimistaipumisen takia. Talutettaessa Rikulle pistetään suitset päähän ja kaksiketjuinen nahkanaru kuolaimiin kiinni, että herra pysyy näpeissä. Ehdottoman tärkeää on myös tehdä heti ensimetreillä selväksi, että minne tahansa mennäänkin, sinne mennään nätisti ja sitä vauhtia, kun taluttaja haluaa - ei suinkaan kuinka kovaa Riku haluaa! Tarhaillessa Riku tyytyy aiheuttamaan omistajille päänvaivaa kiusaamalla naapurioreja ja pyöriskelemällä itsensä mahdollisimman likaiseksi mikäli loimia ei ole päällä.
Rikun selkään mentäessä huomaa selvästi orin vahvat taipumukset esteradoille, joilla se onkin kisannut ennen huomattavalla menestyksellä. Esteillä ori käy varsin kuumana ja Rikun mielitemppuihin kuuluukin mm. nostella päätä mahdollisimman korkealle. Ja jo tämän vuoksi orilla käytetään martingalia pitämään herra ratsastajan hallinnassa. Rintaremmi on myös loistava keksintö varsinkin Rikun kanssa, sillä orilla on todella iso hyppytekniikka, ja laukkakin kulkee varsin kovaa melko pienestä koosta huolimatta (ei se siis isommillensa helposti häviä). Koulupuolella Riku on toisinaan hieman levoton, mutta hieman energiaansa purettuaan toimii se jo huomattavasti paremmin. Riku astuu alleen erinomaisen hyvin ollakseen poni ja liikkuu laajoilla liikeradoilla. Se on siis melkoisen näyttävä, minkä ei saa antaa hämätä. Riku on mestari luistamaan muodossa liikkumisen kanssa. Maastoillessa Riku on vauhtia ja vaaratilanteita- mies, joten ratsastajan on syytä pitää silmänsä auki ja ohjat tiukasti kädessä.
|
Jälkeläiset:
s. 14.10.2007 ratsuponi-o. Mission N° X SIN, e. VIR MVA Ch Cruella DeVil SIN (kasv. Harmony D., Evergrey)
s. 15.10.2007 ratsuponi-t. Strawgirl SIN, e. Ch SD Rosemary (kasv. Harmony D., Evergrey)
s. 20.10.2007 ratsuponi-o. Alexander DL, e. Tourniquet DL (kasv. Dimmalimm)
s. 11.07.2007ratsuponi-t. Damiana CRP, e. CA's Durazno (kasv. Riikka P., Stall Aisha)
Astunut 26.06.2007 tamman Crossroad's Arielle
Astunut tamman Èlysee '66
Saatavilla rajoitetusti ratsuponijalostukseen, etusijalla nf-veriset tammat. Kaikki kyselyt sähköpostitse!
|
||||||||||||||||||