Ch MODERNDAY SAINT COS
|
!Modernday Saint COS on virtuaalihevonen / Modernday Saint COS is a sim-game horse!
Champion arvonimi myönnetty 04.11.2007
Modernday Saint COS, Mio, on Evergreyhin niinsanotusti tilausvarsana muutanut holsteinori, jonka isäukko Darkheart SIN vaikuttaa kuin myös omassa tallissamme. Isäänsä poika onkin tullut huomattavan paljon; samaa eleganssia on roimasti ja mahtavaa liikkumista vilautellaan aika ajoin! Emän pehmeämpi luonne on kuitenkin tasoittanut sne verran isän temperamenttia, että Miosta on pikemminkin kehkeytynyt oikea herkkupeppu sydämien varastaja kuin se sieramet punaisina taluttajaansa 10-0 vievä villiori. Ja hyvä niin, Miossa ei kokonaisuudessaan ole mitään moitittavaa. Suvultaan Mio on juuri sellainen, mitä olen aina halunnut Suntanzer- linjaisiin tammoihini yhdistää, joten tulevaisuudessa sillä tulee olemana suuri sanottavansa Evergreyn holsteinien kärki jalostusoriina. Kovat on suunnitelmat Mion kanssa myös muille suunnille; NJ-kehistä haemma ainakin Champion- arvonimeen oikeuttavat sertit ja KRJ:n laatuarvostelusta meille ei kelpaa kuin KRJ II tai I. Näin hyvän hevosen kanssa tosin mikään ei tunnu mahdottamalta...

Hoidattaessa hra Naistennielijä on ihan omiaan hurmaavaan kaikki, jotka edes sattuvat vilkaisemaan sen suuntaan. En tiedä mitä maagista vetovoimaa Miossa on, mutta se näyttää toimivan aivan kaikkiin naissukupuolen edustajiin, lajista riippumatta! Koiramme rakastavat sitä, tammamme rakastavat sitä ja kaikki tallissa käyvät naiset rakastavat sitä. Mio onkin aivan otettu joka kerta kun hänen karsinalleen kokoontuu taas Mr. Mio- fanikerho kertomaan kuinka ihanasti hän teki sitä ja tätä ja kuinka Mio onkaan vaan nii-iii-n ihana. Rutiinitoimenpiteet, satulointi sun muut, eivät siis missään nimessä ole ongelma Mion kanssa, ori seisoskelee kiltisti paikoillaan ja keskittyy tallin tapahtumiin hoitajan tehdessä hommiaan. Minun pitänee ihan Bellicosesta kysyä, että mistä ihmeestä näin kiltti ori on oikein saanut alkunsa, kaikki omat orikasvattini kun tuntuvat olevan yhtä tulta ja tappuraa... Miolle sen sijaan näyttää olevan luontaista olla se hyvä tapainen ja charmantti karsinan numero kuusi ori. Kilpapaikoilla Mio on oma varma itsensä, joskin pientä kilpajännitystä ilmenee orimaisina pörähdyksinä ja jatkuvasti kaulakaarella kulkemisena. Huokailujen saattamana Mio siis hoitaa kilpailutkin kotiin kunnialla. Taluttaessa Mio jolkottaa kiltisti vierella ja vain sivusilmällä vinkkailee tarhojen tammoille.
Ratsuna Mio on melko samanlainen kuin emänsä; innokas ja helposti motivoitava. Kauaa Mion kanssa ei tarvitse verrytellä kun orii jo kulkee täydellisessä muodossa. Oriin vaativuus ratsuna ilmeneekin siinä, että se on tavattoman herkkä lukemaan kaikkia ihmisen apuja, joten myös virheelliset ja ei tarkoitukselliset avut menevät perille liiankin hyvin, jotka sitten saavat Mion usein hämilleen. Liikkeiltään Mio on ihan sitä samaa kymppikastia jota useat Darkheartin varsat ovat; laukassa on loistava työntö ja rytmi, ravi on kevyttä ja tahdikasta, kun taas käynti on irtonaista. Miolta sujuu kaikki liikkeet aina GP-tasolle asti ja orii kouluttaminen sinne ei ollut missään vaiheessa erityisen työlästä tai hankalaa. Senpä takia Mio osaa myös muutamia erikoisjuttuja, joita oriille on opetettu, kun se jo kaiken "koulupuolelta" oppi. Oriin espanjalainen käynti on opetusvaiheessa ja onpa Mio kärryjenkin edessä käynyt kääntymässä. Esteillä Mio tuntuu hieman hitaalta keskittyessään niin valtavasti ratsastajan tekemisiin. Hyppytekniikassa ei kuitenkaan ole valittamista ja Mioa on hypytetty irtona metri kahtakymppiä ongelmitta.
|
Jälkeläiset
s. 16.10.2007 FWB-t. She's a Sensation SIN, e. Acordio Ramona (kasv. Sonoko D., Evergrey)Kilpaura
|
|
Kilpasijoitukset, voitot boldattu.PVM alaisuus paikka luokka sijoitus
17.12.2007 KRJ Hamilton Helppo A 01/36
|