VIR MVA Ch MAYCOL Z
|
Maycol Z eli Mikki on luonteeltaan kuin ilmetty isänsä - kasvattajansa mukaan. Upeasukuinen Mikki muutti Evergreyhin kesällä 2008 vahvistukseksi jalostusorikaartiimme, mutta voitte olla varmoja, että ennen oriin täydellistä vetäytymistä pois kisa-areenoilta, on minun sillä muutama GP-luokka päästävä starttaamaan. Mikki on hevonen josta löytyy paljon omaatahtoa, mutta tarvittaessa myös nöyryyttä ja rohkeutta. Aina ei kaikki suju Mikin mielen mukaan, eikä kyllä aina ratsastajankaan. Pohjimmiltaan Mikki on kuitenkin melkoisen kiltti hevonen, se ei potki eikä pure - ainakaan ilman syytä.
Hoitaessa Mikki on rauhallinen, joskin saattaa välillä osoittaa mieltään, mikäli ei ole tyytyväinen hoidontasoon. Yleensä poika kannattaa ottaa käytävälle ketjuihin, että se voi pällistellä maailman menoa siinä. Mikki on sinällään helppo hoitaa, sillä se ei vierasta satulaa eikä suitsia. Välillä pojalla on tapana härnätä hoitajaa yrittämällä tallata hänen varpailleen satulavyötä kiristäessä. Kun hoitaja on valppaana, osaa hän komentaa jo ennakkoon ja väistää tarvittessa.
Taluttaessa Mikki pysyy helposti hanskassa, kun suussa on orikuolain ja taluttaja on valppaana. Poika kun mielellään tekisi tuttavuutta tammojen ja muiden hevosten kanssa. Mikki kävelee reippaasti, eikä yleensä aiheita suuria ongelmia taluttajalle. Kilpailupaikalla ori saattaa olla hieman jännittyneempi, muttei mitenkään erikoisen paljoa. Ratsastaessa Mikki on nöyrä ja kuuliainen. Sillä on tarmokkaat ja energiset askeleet, joita kelpaa esitellä koulutuomareille. Mikki on parhaimmillaan koottuna korkeaan muotoon, koska sen askeleet pääsevät silloin paremmin esille. Oriilla on hyvä moottori takana, kunhan se vaan käyttää sitä. Välillä, varsinkin alkuverryttelyssä, sitä saa muistutella raipalla, että olisi hyvä käyttääkin sitä moottoria välillä, muuten Mikki jää helposti etupainoiseksi. Kun se perä on kerran saatu alle, se kyllä pysyy myös siellä. Mikki ei kuitenkaan ole tyhmimmästä päästä, eikä anna mitään ilmaiseksi. Kun se huomaa, ettei ratsastaja ole tosissaan tai tarpeeksi taitava, se hämää ratsastajaa laittamalla kaulan nätisti kaarelle takapään tullessa kilometrin jäljessä. Mikin pitkä laukka tuottaa välillä hankaluuksia esteillä, mutta kunhan laukan saa kootuksi tarpeeksi, ei esteilläkään isoja ongelmia tule. Poika kyllä hyppää pelottavammatkin esteet perusvarmasti, mutta järin nopea se ei ole, eikä siitä löydy oikein samanlaista intoa kuin koulukentällä. Alkuperäinen luonne © Veera N.
|
Jälkeläiset
s. 01.11.2007 FWB-t. North's Fine Fiasco, e. Rebecca Adoro (kasv. Veera N., Northern Lights)Kilpaura
|
VIR MVA Champion arvonimet myönnetty 28.10.2007 Ori on kilpaillut myös nimellä Maycol. |
Kilpasijoitukset, voitot boldattu.PVM alaisuus paikka, luokka > sijoitus Kisat Veeran kanssa: 17.09.2007 KRJ 99 Horses & Ponies Helppo B > 03/31 67.337% 18.09.2007 KRJ 99 Horses & Ponies, Kür: Helppo C > 05/25 63.494% 20.09.2007 KRJ Vaapukka, Helppo B > 03/30 30.09.2007 KRJ Kouluratsastajat Helppo B > 06/44 66.222% 30.09.2007 KRJ Kouluratsastajat Helppo B > 05/44 67.864% 14.10.2007 KRJ Kouluratsastajat Helppo A > 05/44 68.399% 01.11.2007 KRJ Kouluratsastajat Helppo A > 04/44 70.147% 17.11.2007 KRJ Thesrouce, Helppo B > 08/81 65.772% 17.11.2007 KRJ Thesrouce, Helppo A > 04/98 67.532% 22.11.2007 KRJ Ciar Dressage, Helppo A > 05/53 22.11.2007 KRJ Ciar Dressage, Helppo A > 07/55 22.11.2007 KRJ Ciar Dressage, Helppo A > 03/55 25.11.2007 KRJ 99 Horses & Ponies, Helppo A > 01/49 66.842% 23.11.2007 KRJ FC-Riders, Helppo A > 02/117 24.11.2007 KRJ Willoughby, Vaativa B > 02/60 24.11.2007 KRJ Willoughby, Vaativa B > 01/60 27.11.2007 KRJ SuurHeppatalli Tuuliharja, Helppo A > 02/60 04.12.2007 KRJ Northern Lights, Vaativa B > 01/47 68.944% 18.12.2007 KRJ Tumpela, Vaativa B > 04/53 26.12.2007 KRJ Royal Estate, Vaativa B > 08/167 26.12.2007 KRJ Royal Estate, Vaativa A > 05/135 02.01.2008 KRJ Northern Lights, Vaativa A >05/53 62.188% 03.01.2008 KRJ Northern Lights, Vaativa A > 01/53 77.74% 06.01.2008 KRJ FC-Riders, Vaativa A > 07/107 09.01.2008 KRJ Hamilton, Vaativa A > 04/55 09.01.2008 KRJ Hamilton, Vaativa A > 03/55 06.02.2008 KRJ Northern Lights, Prix St. Georges > 03/16 69.285% 07.02.2008 KRJ Northern Lights, Prix St. Georges > 04/16 70.465% 26.03.2008 KRJ Northern Lights, Int. II > 04/24 74.209% 31.03.2008 KRJ Skurvash, Grand Prix > 04/30 31.03.2008 KRJ Skurvash, Grand Prix > 04/30 31.03.2008 KRJ Evergrey, Kür Prix de Evergrey (GP) > 01/208 |