Lamia SIN
|
Lamia SIN, tuttavallisemmin ihan vain Lamia, on oikea Helmi isolla hoolla. Tammalla on minun silmiini täydellinen sukutaulu; isä on oma kasvattini Darkheart SIN ja emä ensimmäinen holsteinini Suntanzer PASS. Suvusta löytyy myös toisesta polvesta Startallin Grand Prix-tasoinen kouluori Al Capone ja itseasiassa jokainen hevonen Lamian suvussa, tämän kahden polven sisällä, on kisannut menestyksekkäästi virtuaalimaailman kouluradoilla Intermediaire I-II tai Grand Prix-luokissa. Olisinkin ollut hyvin pettynyt jos Lamiasta ei olisi ollut pontentiaalia GP-kentille, onhan tamman KRJ I-palkittu emä Suntanzer jättänyt mm. KRJ II-palkitun Plaything SIN'in ja kaksi muuta GP-tasoista tammaa. Persoonallisella luonteella (joskaan ei aivan nimensä veroisella. Lamiahan tarkoittaa latinaksi noitaa, vampyyria ja on myös mytologinen olento) varustettu Lamia tuntuu kuitenkin jatkavan emänsä ja sisariensa kavioiden jäljissä, ja hyvä niin. Olen saanut omistaa monia upeita holsteineja ja Lamia on varmasti yksi niistä kaikkein kirkkaimista tähdistä, mitä Evergreyssä tulee koskaan asumaan.
Hoidokkina Lamia saattaa olla hieman tammamainen. Ei vihainen tai ilkeä, mutta melko ailahtelevainen. Perustoimenpiteet sun muut sujuvat aivan sen mukaan, millä tuulella Lamia sattuu olemaan. Hyvinä päivinä kaikki sujuu kuin tanssien, huonoina tamma taasen saattaa heittäytyä hyvinkin hankalaksi ja kyseenalaistaa ihmisen auktoriteetin. Voisin jopa sanoa, että aivan kaikki eivät tammaa pysty käsittelemään sen arvaamattomuuden takia. Traileriin Lamian saa erittäin nätisti, matkustihan se jo taaperona äitinsä kanssa koematkustuksilla. Vesiboksikaan ei ole Lamialle sen kummempi juttu, vaikka ei semärkänä hilluminen olekaan se Lamian juttu. Taluttaessa tamma saattaa ruveta tanssimaan jos matka tuntuu taittuvan liian hitaasti ja myös kisapaikoilla Lamia on melko levoton. Häntään tammalle on pistettävä punainen rusetti, Lamia kun saattaa takanatulijaa hyvinkin potkaista, jos siltä sattuu tuntumaan. Eläinlääkärin kanssa Lamia on ottanut henkisiä mittelöitä moneen otteeseen, mutta nykyään se suhtautuu jo suopeammin tähänkin. Kengittäjän kanssa Lamia tulee juttuun, onhan tammasta kiva saada uudet kengät jalkaan.
Ratsastaessa Lamia vaatii ihmiseltä kuria. Tamma ei toimi niin autamaattisesti kuin sitä joskus luulisi ja ratsastaja saa tosiaan tehdä kauan töitä, ennenkuin ansaitsee Lamian sataprosenttisen kunnioituksen selästä käsin. Pukittelussa Lamia on mestari, joten jos ratsastajan toimet eivät häntä miellytä, voi tämän lennättää keppoisesti alas. Onneksi tamma kuitenkin luottoratsastajiensa kanssa on jo sujut, joten kisaradoilla emme sentään näitä näytöksiä näe. Liikkeiltään Lamia muistuttaa paljon mahtavaa emäänsä; ravi on erikoisen näyttävää ja irtonaista. Esteillä Lamia kuumenee aivan helkutisti ja sen takia tällä TNT-pakkauksella ei pahemmin hypitäkään. Hyppytekniikka Lamialla on kuitenkin hallussa, aivan kuten emälläänkin. En kuitenkaan sanoisi, että Lamia rataesteiden hyppäämisestä erityisesti nauttisi. Maastoesteitä Lamia kuitenkin hyppää tavattoman innokkaasti ja rohkeasti. Muutenkin maastoillessa Lamia tuppaa olemaan varsin vauhdikas ja pirteä paketti. Laukkasuorat ova tammasta mahdottoman kivoja kuin myös. Lamialle maastoilu onkin eräänlaista terapiaa, samoin kuin esimerkiksi tamman vapaana maneesissa juoksuttaminen.
|
Jälkeläiset
s. 13.11.2007 holstein-t. Spiderella's XXX SIN, i. All Crack'd Up SIN (kasv. Harmony D., Evergrey)Näyttelymenestys
27.11.2007 Willoughby, irtoSERT (päätuomari Kata P.)
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||