DOT BEX
|
!Drag Queen COS on virtuaalihevonen /Drag Queen COS is a sim-game horse!
Drag Queen COS. Jaa. Mitäpä sitä tästä kimosta nyt ensimmäiseksi sanoisi? Entiset omistajat kuvaavat tuuliviiriksi, mikä on kyllä ihan paikkansapitävä adjektiivi. Keenahan siis asui ennen Evergreyhin tuloaan kahdella tutulla tallillani, joissa olin sen useammankin kerran face-to-face nähnyt, ja olin jopa nähnyt sen ihan kouluradan sisäpuolella suoritusta tekemässä. Siksipä tamman ostamista minun ei tarvinnut kauaa harkita, kun marya siitä luopui ja kasvattaja Del alkoi myymään sitä eteenpäin. Onneksi Del myös oli vakuuttunut siitä, että Keena saisi luotamme hyvän kodin, sillä asuihan meillä ennestään jo kaksi Bellicosen kasvattia, Alice ja Mio, joiden kanssa olemme ihan kiitettävällä tavalla pärjäilleet. Keena on kuitenkin ihan eri juttu luonteeltaan kuin nuo kaksi aikaisempaa kaveria, siinä on jotain sellaista, mitä en ole yhdessäkään toisessa hevosessamme huomannut. Se oikeasti osaa esittää aivan muuta kuin on, ja tekee sen vieläpä samperin hyvin. Jos tamman haluamaa päämäärää auttaa esittää tyhmää kuin kana, se tekee sen. Tai jos sittenkin GP-tason unelma ratsu täydellisine piruetteineen on se mitä kaivataan, järjestyy sekin! Elämä Keenan kanssa ei suinkaan ole siis tylsää, sen olemme Evergreyssä saaneet huomata.

Hoitaessa Keenan kanssa saa aina virittää itsensä tilaan "kestän mitä vaan", sillä koskaan ei voi tietää, mitä nti Tuuliviirin päässä sillä sekunnilla liikkuu. Jos nukuttu yö on ollut Keenan mielestä karmea, ei se epäile näyttää sitä, mutta toisina päivinä se taas ei ole moksiskaan, vaikka atomipommi räjähtäisi sen korvan juuressa. Satulavyönkiristys on aina kuitenkin asia, atomipommiakin pahempi, joka saa Keenaan eloa. Häntähän ei saakeli kuristella ja silloin hampaat napsii ilmaa kompissa, jossa on mahdotonta pysyä perässä. Vesiboksiin Keena the Kieroilija menee vain taitavalla maanittelulla eikä siellä sitten saa tuhlata liikaa aikaa! Jalkojen peseminen on nimittäin tamman mielestä yksi tylsimpiä hommia, mitä maanpäältä löytyy, ellei hommaan sitten kuulu hoitajan saavien kaateleminen ja tämän kasteleminen, joista Keena kovin pitää. Traikkuun Keena menee, ihme ja kyllä, aina varsin sutjakasti. Tietäähän se pääsevänsä parrasvaloihin paistattelemaan. Kisapaikoilla Keena onkin varsin Keenamainen, eli tekee mitä lystää, ellei toisin pakoteta.
Ratsuna Keena, niin uskomatonta kuin se onkin kuule, todella keskittyy siihen mitä tekee. Keena kuuntelee ja tarkkailee ratsastajaa koko ajan tarkasti, huomioiden jokaisen pienenkin, apua vähäisestikin muistuttavan ratsastajan liikkeen. Tamma myös korjaa aiemmin tekemänsä virheet useimmiten heti seuraavalla yrityskerralla, riittää siis, että ratsastaja kerran huomauttaa jostain, ja seuraavilla kerroilla tamma muistaa kyllä kuinka mikäkin liike tai kuvio pitää suorittaa. Siksi Keena onkin hyvä oppija, ja huono opettaja, se nimittäin vaatii että ratsastaja korjaa virheen ensimmäisellä kerralla - jolloin ratsastajan pitää olla osaava. Esteillä Keena on vähän tumpelo, jos suoraan sanotaan. Se ei oikein tiedä millaiseen solmuun se itsensä pistäisi, joten esteitä tämän "vähällä piti"- tamman kanssa ei juurikaan hypitä. Kukaan ei halua onkia puolikuollutta Keenaa sieltä puomien seasta. Maastoilusta Keenan kanssa ei edes voi kertoa, onhan sillä aina ihan omta juttunsa. Joskus mennään tosi nätisti, joskus pompitaan kuusetsa mäntyyn ja toisinpäin. Uimaan Keena menee yleensä, huomio; yleensä. Ei aina.
|
Jälkeläiset
s. 12.09.2007 holstein-o. Amarn Bruno, i. Albenros MSC (kasv. Amarn, Heijastus)Kilpaura
|
|
Kilpasijoitukset, voitot boldattu.PVM alaisuus paikka luokka sijoitus 14.08.2007 KRJ Chi o Haku Helppo C 06/40 04.09.2007 KRJ Chi o Haku Helppo C 04/47 07.09.2007 KRJ Championtalli Helppo C 05/47 03.11.2007 KRJ FSRa Helppo B 01/62 16.11.2007 KRJ Thesrouce Prix St Georges 03/72 71.938% 17.11.2007 KRJ Thesrouce Kür Intermediaire I 05/92 67.34% 20.11.2007 KRJ Fiktio Intermediaire II 09/115 70.764% 29.11.2007 KRJ Thesrouce Prix St Georges 01/70 69.917% 29.11.2007 KRJ Conquérant Prix St Georges 05/27 65.336% 30.11.2007 KRJ Virtuaalitallikultahuisku Vaativa A 06/68 30.11.2007 KRJ Conquérant Prix St Georges 05/32 67.108% 02.12.2007 KRJ Mêl Seren Vaativa A 04/32 04.12.2007 KRJ Keskiviikon Vaativa A 10/101 04.12.2007 KRJ Keskiviikon Intermediate I 02/81 04.12.2007 KRJ Keskiviikon Intermediate I 04/81 11.12.2007 KRJ Kuusikumpare Intermediate I 04/30 11.12.2007 KRJ Kuusikumpare Intermediate II 02/30 12.12.2007 KRJ Kaurisrannan Ratsastajat Intermediaire I 03/21 23.12.2007 KRJ Kiaisas Intermediate II 03/50 |