Evergreyn tilukset ovat olleet ihmisten asuttamana, erilaisissa muodoissaan, aina 1600-luvulta alkaen – dokumenttien mukaan. Tilan historiaa koristavatkin mitä tapahtumarikkaimmat vaiheet, joita epäilemättä ”kruunaa” aatelisperheen outo mysteeri... Asuinrakennus ja muut rakennukset eivät enää toki samassa kuosissa ole kuin neljäsataa vuotta sitten, mutta monia jälkiä pitkäaikaisesta asutuksesta on kyllä jäänyt tilan maille. Vanha kartanorakennus (1900-luvulta) on pidetty ulkoisesti entisessä loistossaan ja kaikki tallirakennukset on pyritty saman tyylin mukaan rakentamaan tilan hengen säilyttämiseksi.
Meidän tuntemamme Evergrey on pistetty pystyyn vuoden 2005 toukokuussa oman hevoskantani paisuessa liian suureksi ja näin mahdottomaksi pitää toisten ihmisten talleissa. Toiminta meillä on pääasiallisesti korkealaatuista jalostustoimintaa, omilla hevosillamme kilpailemista ja myös kouluratsastuskilpailuiden ahkeraa järjestämistö. Hoitajatoimintaa tallilla ei ole, eikä myöskään leirejä/ratsastustunteja järjestetä, ainakaan toistaiseksi. Evergrey tuo myös satunnaisesti Suomeen tuontispermaa laadukkaista, pääasiassa saksalaisista oreista. Näistä ensimmäisistä oreista mainittakoon holstein-ori Amulet (03.07. - 01.08.2005), jota käytin periaatteellisesti pääasiassa omille tammoilleni (jälkeläisiä mm. KTK III- tamma Deaththreat SIN ja menestynyt FWB-tamma Poem's Quietness).
Creator of SIN / Evergreyn ylläpitäjä
Tallin omistaja, itse pääpiru, on Sonoko D. (entisiltä nimiltään Christina & Harmony), jonka voi bongata hevostalli.netin virtuaalitallit- foorumista nimimerkillä Absinth. IRL Absinth on ihmisotus vailla järjen häiventä, jolla on heikkoutena j-rock (AKI!!) ja kahvi. Omistaa superihanan mustan tanskandogginartun "Moiran". Useat SIN- kasvattien nimet on johdettavissa musiikkiin, jota kuuntelen, mm. Chizuru on yhden lempibändini kappaleen nimi, samoin myös esim. Faust ja Death's Door.
Virtuaalisesti Sonoko D. on pätevä kouluratsastaja (28v), iki-kihloissa törkeän ihanan japanilaisen rock-muusikon kanssa, kuuluu erinnäisiin yhdistyksiin ja vierailee usein ulkomailla valmentutumassa hevostensa kanssa. Valmentaa myös omia kouluratsastusryhmiänsä, jotka koostuvat nuorista tavoitteellisista kouluratsastajista.
Hoidettavia virtuaalivastuutehtäviä Evergreyn lisäksi allekirjoittaneella on Kouluratsastusjaoksen ylläpito ja atm myös NJ-tuomarina toimiminen.
Tallimestareita palkkalistoillamme on tällä hetkellä seitsemän kappaletta ja talliapulaisia tallissa on tilanteen mukaan kuudesta kymmeneen kappaletta. Jokaisella tallimestarillamme on oma "nimikkotallinsa" vastuualueena ja loput tallimestareista hoitaa jokaista tallia tarpeen mukaan (e.g. kesälomat, sairastapaukset). Tietysti myös tallin omistaja - ja tämän kihlattu - osallistuvat tallien hoitoon melkeinpä täyspäiväisesti.
|
~ Jeanne-Marie Ferris (29v), ennen suuressa arabisiittolassa työskennellyt ranskalaisnainen, jolla on sana hallussa. ~ Nita & Janni Wallin (24v), ikipirteät kouluratsastuksessa kilpailevat kaksossiskot, joiden kanssa aika ei varmasti käy tylsäksi. ~ Leo Mäkelä (25v), joka tallin pakollinen vähemmistösukupuolen edustaja, maltillinen herrasmies. Toimii myös kengittäjänä. ~ Sofia Kivikoski (19v), suomenruotsalainen hevosalanopiskelija, mahtavan persoonan omaava, nuorineiti. ~ Eric Knox (25v), on Amerikasta Suomeen kotiutunut EM-tason kouluratsastaja, joka jatkaa valmentautumistaan Suomessa. + Haru Suzuki (25v), Japanista Sonokon kihlatun mukana tupsahtanu muusikko, joka pakotetaan myös tekemään tallihommia. *rolf* Kaikki henkilöt ovat täysin fiktiivisiä lukuunottamatta Lumi-Tuuliaa. Lisäksi hevosillamme kilpailevat, ja niitä treenaavat, tallimestarien lisäksi useat (evm) kilparatsastajat. |
Tallin pihassa jöötiä pitävät Sonokon koiralauma, johon kuuluvat tanskandoginartut Shani, Nuru & Moira, fila brasileiro Danni - plus uusimmat amerikanmastiffi tulokkaat Pommi & Kiki. Satunnaisesti vieraileva tähti; tallimestari Lumi-Tuulian dobermanni-narttu Enigma saattaa myös löytyä paikalta... Ethän säikähdä näiden "pienten" koirien tullessa katsomaan, että kuka tuli. Omia koiriaan tallille saa - ja on ihan suotavaakin - myöskin tuoda, kunhan heillä ovat hallinnassa sosiaaliset taidot, niin ihmisten, kuin koirienkin kanssa. Evergreyn hevoset ovat 99,9% prosenttisen koiravarmoja - ja sama pätee myös toisinpäin!
![]() |
|||
![]() |
tanskandoggi-n. Maximotion's Shades of Black "Shani" EVM-suku 7 vuotias. Väriltään musta, korkeus 86 cm |
![]() |
tanskandoggi-n. Murasaki Zenith "Nuru" EVM-suku 2 vuotias. Väriltään keltainen, korkeus 83 cm |
![]() |
tanskandoggi-n. Maximotion's Underworld "Moira" EVM-suku 2 vuotias. Väriltään musta, säkäkorkeus 82 cm |
![]() |
fila brasileiro-n. Ascer do Sol Dia'Mante "Danni" EVM-suku 3 vuotias. Väriltään brindle, säkäkorkeus 70 cm |
![]() |
amerikanmastiffi-n. Danville's Japanese Poem "Pommi" EVM-suku Kohta 1 vuotias. Väriltään brindle, säkäkorkeus 81 cm |
![]() |
amerikanmastiffi-n. Chinatown's Black Coffee "Kiki" EVM-suku 2 vuotias. Väriltään brindle, säkäkorkeus 82 cm |
Shadow Of SIN / Tilan historiaa
Historia, joka Evergreyn tiloja varjostaa, on hyvin mielenkiintoinen ja vetää seikkailijasieluja monena kesänä tutkimaan "kartanon arvoitusta". 1600-luvun alussa moneen kertaan uudistettua Evergreyn kartanoa asutti pienehkö aatelisperhe, jonka tyttären uskottiin kylällä harjoittavan noituutta - tietysti väärin perustein. Suomen noitajavainojen jyllätessä 17 vuotias tytär poltettiin roviolla ja tätä vastaan kapinoinut äiti sai surmansa käsirysyssä. 1750-luvulta löytyvät ensimmäiset kirjalliset todisteet näillä tiluksilla havatuista oudoista "ilmiöistä". Vaalea hahmo oli useaan otteeseen nähty liikkuvan metsässä varpuakaan taittamatta. Myöhemmin tästä tapauksesta kertonut nuoren naisen päiväkirja mystisesti katosi ja suurta hälyä aiheuttanut tapaus hukutettiin sen myötä. 1800- luvun alussa samainen ilmiö toistui - tälläkin kertaa todistajana oli alle 18 vuotias naisenalku. Tarinasta on kehitetty monia versioita sen jälkeen, eräiden mukaan 1600- luvulla poltettu nainen kummittelee ja harjoittaa taikojaan edelleen näissä metsissä. Toisen tarinan mukaan valkoisen hahmon nähneet naiset kuolevat nuorina. Tästä emme ole kuitenkaan saaneet lisäinfoa miltään taholta, joten kyseessä lienee puhdas mielikuvituksen tuottama tarinanjatke.
Myös itse asuinkartanossa on aikoinaan tapahtunut outoja. Paikassa huhutaan asuneen Suomen "John George Haigh", vampyyriksi itseään luullut mies, joka huhujen mukaan hävitti tappamiensa - juonut näiden veren - ihmisten ruumiit upottamalla ne rikkihappotynnyreihin. Tämän tarinan oikeellisuudesta ja todenperäisyydestä ei ole minkäänlaisia faktoja, mutta kuulemamme mukaan tapahtumat sijoittuisivat 1900- luvun alkuun, eli siis ajalle, jolloin kartano oli vasta rakennettu Puolalaisen ruhtinaan puolesta. Sittemmin talon kellaria, jossa tynnyrejä kuuleman mukaan pidettiin, on pidetty tyhjänä ja joskus öisin on muutama tallityttö tullut minulle sanomaan, että kellarin ovi kävi... Liekö sitten jossakin on vielä yksi rikkihappotynnyri, jota vampyyriherramme käyttää todistusaineistonsa tuhoamiseen, ota selvää - jos uskallat.
Jos siis oikeita kummituksia haluat nähdä, tule ihmeessä käymään ja muista ottaa tulitikkuja mukaan. Sitä ei koskaan tiedä jos sähkökatkos yllättää... Ja usko minua kun sanon, kartano on kaikessa romanttisuudessaan öisin hyvin selkäpiitä karmiva paikka.
Three gifts of SIN / Yleistä esittelyä
Evergreyn omistama tontti on kohtalaisen suuri, vaihteleva maastoinen - ja vieläpä suhteellisen rauhallisella seudulla sijaitseva - siis idyllinen hevosten pitoa varten (sijaintiamme emme tarkemmin määrittele, mutta jos omistajalta kysytään, ihannepaikka olisi Japanissa, joskaan, aivan niin eksoottisissa vesissä emme siltikään ui...)! Tontiltamme löytyy tallirakennuksien, ja niiden puitteitten (maneesit ect.), lisäksi vanha asuinkartano (jota asuttavat satunnaisesti tallimestarit ja muut), omistajien oma kotirakennus ja tietysti itse luonto; lähettyvillä on suurehko lampi, peltoa (omilla - ja naapurin - pelloillamme viljelemme hyvälaatuista heinää omille hevosillemme, mutta siltikin osa käyttämistämme korsirehuista kuitenkin joudutaan silti tuomaan muualta), niittyjä ja kohtalaisesti metsää (pääasiassa lehti).
Tieyhteydet Evergreyhin ovat hyvät, joskin hieman sokkeloiset ainakin ”vasta-alkajille”. Tiet ovat kuitenkin leveitä ja ne tuovat jokaisen tallille tulijat turvallisesti perille, jos vain osaa seurata opasteita - joita löytyy runsaasti tultaessa tallille päin. Näitä teitä reunustavat kauniit ja jylhät koivikot, ja näkyypä muutamasta korkeasta kaarteesta läheiselle lammellekin. Laitumet, joissa hevosemme laiduntavat kesäisin ovat osaksi harvahkon metsän peitossa, ja niiden läpi virtaa puhdasvesinen pikkujoki. Myös naapuritallien hevoset tulevat juhlistamaan keskikesää näille maille, joten hulina ja hulabaloo ovat laidunkauden alkaessa täällä hevoslauman koon mukaista!
Metsät Evergreyn ympärillä on lähistöllä pääasiassa lehtoa ja vanhaa tammimetsää, mutta näkyvimpänä elementtinä ovat, jo aiemmin mainitut, teitä reunustavat riippakoivut, joita löytyy myös tallin pihalta. Luonto Evergreyn ympärillä on pyritty pitämään koskemattomana, ja siksipä myös Luontoäidin ”villejä lapsia” ilmestyy välillä näköpiiriimme: mitään kettuja suurempaa petoeläintä tuskin tulet kuitenkaan löytämään, kasvissyöjät ovat sitten oma lukunsa (nimimerkillä: "hirveä karanneeksi hevoseksi luullut").
Läheinen, syvä, lampi on aivan uimakelpoinen. Sen pohjassa olevat lähteet pitävät veden hyvälaatuisena ja tasainen hiekkapohja palvelee uimareita miellyttävyydellään. Lammen nimi ”Onttolampi” johtuu lammen tummasta vedestä, pohjaa ei ole nähtävissä ja sana "ontto" kuvaakin hyvin lammen "loputtomuutta".
Alkuperäinen talli, nykyinen kaikki oriimme ja muutamia tammoja majoittava päätalli, on 30 paikkainen, kartanomaiseen tyyliin rakennettu, 1800-luvun rakennus. Nykyään Evergreyllä on päätallin lisäksi kolme muuta tallirakennusta, joissa on yhteensä 80 karsinapaikkaa. Näinollen meillä on karsinoita yli sadalle hevoselle, varsontakarsinoita näistä on viitisen kappaletta.
Jokaisessa tallissa on karsinoiden lisäksi satulahuoneet, hoitajien-varustekaappi huone, pesu-ja kuivaus huone, rehula, vesibokseja... Kahdessa tallirakennuksessa on myös toimistot, solarium (jolla hoidetaan mm. hevosten lihasongelmia) ja hevosten kävelytyskone. Varsontakarsinoiden luona on asuttava huoneisto, jonne on vedetty varsonkarsinoista piuhat kameroita varten. Näin tammaa pystytään tarkkailemaan sitä häiritsemättä ympäri vuorokauden. Kaikissa karsinoissa on lattian ja kuivikkeen välissä käytettävä muovimatto, kuivikkeena käytämme reilusti laadukasta purua, muutamissa tapauksissa myös olkea tämän seassa, tai turvetta. Jokaisesta karsinasta löytyy myös juoma-automaatti ja rehukuppi. Karsinoiden ovet ovat kaksiosaisia; puuosat ovat kirsikan väristä jalopuuta, yläosat ovat kalteroituja mustaksi maalatulla teräskalterilla, yksi talleista ovat englantilaiseen tyyliin rakennettu, eli ovet karsinoihin löytyvät myös ulkoa ja näinollen hevosia pystyy liikuttamaan sutjakammin.
Evergreyssä toimii myös sperman käsittelyyn ja siirtoon hyväksytty oriasema, siksi siirtosperman toimitus oreistamme on myös mahdollista.
Toisinaan osa Evergreyn hevosista, mm. myytävät ja koulutettavat hevoset, majailee niinkutsutussa varatallissamme Espoon tienoilla. Tämä ei kuitenkaan aiheuta muutoksia hevosten hoitoon, vaan paikanpäällä ne saavat asiallista koulutusta-ja/tai valmennusta omien tarpeidensa mukaan. Tallissa on 25 paikkaa, joista osa on muiden, kuin Evergreyn, yksityishevosten käytössä. Tallin käytössä on maneesi, ratsastuskenttä ja muut peruspuitteet. Vastuuhenkilönämme paikanpäällä toimii tallinomistaja (EVM-henkilö) Sara Sundberg.
Yhteensä Evergreyssä on siis 110 asuttavaa karsinaa (+ varatallin karsinat), joista kaksikymmentä on suunnattu oreille. Varsontakarsinoita tilalla on yhteensä viisi.
-- Päiväjärjestys:
Vierailijoille tallin ovet aukeavat kymmenen jälkeen.
Hevosia ei tarhata kokopäivätarhauksena, poikkeuksena täyspainoiset siitostammat.
Hevosten liikutus tapahtuu sopivissa väleissä henkilökunnan aikataulun mukaan!
Maneesimme ovat vuosina 2005 (pintaremontoitu v. 2010) ja 2007 valmistuneita, todella tilavia rakennusia, katsomoineen kaikkineen. Maneesit ovat pääasiallisesti Evergreyn omien ratsukoiden käytössä, mutta maksua vastaan niitä myös vuokrataan toisten ratsastajien/ryhmien käyttöön. Huomaathan, että keskiviikkoisin, perjantaisin ja lauantaisin uudempaa maneesia ei lainata ulkopuolisille omien ratsukoittemme valmennusten vuoksi ja sunnuntaisin klo 18.40 - 20.00 on vanhempi maneesi varattu paikallisen koirayhdistyksen järjestämään agilityyn. Maneeseissa on laajahko estekalusto, joskin vuoden -07 maneesissa se on vähäinen, ja sitäkin näyttävämpi koulukalusto. Katsomot on maneesin toisella sivustalla ja sen kautta pääsee myös kilpailujen aikana toimivaan kaksikerroksiseen kahvioon (maneesin toisessa päädyssä), jossa yläkerta on kilpailuiden tuomareille varattu. Yläkerrasta löytyy myös kilpailukanslia. Maneeseissa on myös äänentoisto/keskusradio, jonka ansiosta voit katsella kahviossa esimerkiksi TV:tä tai kuunnella radiota. Ulkokuoreltaan maneesit ovat samalla tyylillä rakennettu kuin talli ja asuinkartanokin, eli ovat elegantin punavalkoisia.
Maneesien käyttösäännöt:
Ratsastuskentät, kumirouhepohjaisia, ovat valkoisilla lankkuaidoilla aidattuja, suuria ja tilavia, ja näin ollen moneen käyttöön soveltuvia.
Kumpaisenkin kentän laidalla on katosrakennus, jossa on estekalusto ja pienemmän kentän yhteydessä on myös koulukalusto. Ratsastuskentät ovat Evergreyn ulkopuolistenkin ratsukoiden käytössä ilman erillistä maksua.
Käytössämme on myös pyöröaitaus; hevosen koulutukseen käytettävä aidattu tila, joka on pienikokoinen ympyrän muotoinen kenttä.
Talvella 2008 Evergrey alkoi maahantuoda huippulaatuisia Passionise-väkirehuja, joilla olemme ruokkineet omat hevosemme, kasvavista varsoista huippukilpureihin asti, loistavilla tuloksilla vuodesta 2006 asti! Rehut tuodaan meille suoraan tehtaalta Ranskasta, jossa ne myös valmistetaan, jälleenmyyntiä on lisäksemme vain muutamalla valikoidulla hevostarvikeliikkeellä tässä massa. Passionise-rehut ovat suunniteltu yhteistyönä lukuisien huippukouluratsastajien, ja suurien siitostallien, kanssa, joten niistä löytyy hevosen jokaiselle elämänvaiheelle omansa! Runsaassa valikoimassa on täysrehujen ja lisäravinteiden lisäksi myös erikoisrehuja: herkille, ja allergisille, hevosille omia tuotteitaan.